DEN Group Oy:n yhtiökokous päätti antaa hallitukselle valtuudet jakaa DENin Kodit- ja Tilat-liiketoiminnot erillisiksi yhtiöiksi – ei vaikutusta päivittäiseen toimintaan 

DEN Group Oy:n yhtiökokous on 30.9.2022 päättänyt antaa hallitukselle valtuudet jakaa Kodit- ja Tilat-liiketoiminnot erillisiksi yhtiöiksi. Jakautumista on valmisteltu hallituksen päätöksellä huhtikuusta lähtien. Tavoitteena on toteuttaa muutos vuoden 2022 lopussa.

Kodit-liiketoimintaan kuuluvat brändit Designtalo, Finnlamelli ja Ainoakoti. Kodit-liiketoiminta muodostaa jatkossa yhtiön DEN Finland Oy. Tilat-liiketoimintaan kuuluvat brändit Talliosake ja Talli Sweden, jotka muodostavat jatkossa yhtiön Talliosake Oy ja sen tytäryhtiön Talliosake Sweden AB.

Jakautuminen on tarkoitus toteuttaa vuoden 2022 lopussa. Aiemmin aikataulutavoitteena oli lokakuun 2022 loppu, mutta valmistelutyön aikana todettiin, että parempi ajankohta muutoksen toteuttamiseen esimerkiksi talousraportoinnin näkökulmasta on vuodenvaihde. Jakautumisella ei ole asiakkaille näkyviä vaikutuksia, eikä muutos vaikuta myöskään DENin henkilöstöön.

”Jakautuminen on pääasiassa tekninen ja juridinen tapahtuma, eikä vaikuta normaaliin arkeemme juuri lainkaan. Toimintamme pysyy siis käytännössä ennallaan”, toimitusjohtaja Jussi Niemelä kertoo.

”Kodit ja Tilat ovat keskenään kaksi erilaista liiketoimintaa ja erillisinä yrityksinä mahdollistamme läpinäkyvämmän raportoinnin ja liiketoimintojen jatkuvan kehittämisen. Omistajamme näkevät molemmissa liiketoiminnoissa vielä paljon potentiaalia ja haluavat panostaa niiden kehittämiseen huomioimalla molempien liiketoiminta-alueiden erityispiirteet vielä aiempaa paremmin. Jakautuminen mahdollistaa myös erilaiset omistusjärjestelyt tulevaisuudessa”, toimitusjohtaja Jussi Niemelä kertoo.

Asiakassopimukset säilyvät ennallaan olemassa olevilla ehdoilla. Osa sopimuksista voi siirtyä uuden yhtiön piiriin, mutta siitä tiedotetaan asiakkaita erikseen. Jakautumissuunnitelma näkyy myös virallisissa kaupparekisteritiedoissa.

Lisätiedot
Jussi Niemelä, toimitusjohtaja, DEN Group Oy
jussi.niemela [at] den.fi

Me DENillä teemme vastuullista ja kestävää työtä asiakkaidemme elämän isoimpien hankintojen parissa.

DEN on suomalainen yritys, jonka juuret pientalorakentamisessa yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.

DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli, K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti, harraste-, varasto- ja toimitilojen Talliosake sekä talotekniikan suunnittelun ja asennusten huippuosaaja DEN Tekniikka. Talliosake ja Finnlamelli panostavat myös kansainvälisille markkinoille. Lue lisää: den.fi.

Lue, mitä meistä on kirjoitettu muualla.

  • 30.3.2022, Rakennuslehti

    Den Group kasvatti liikevaihtoaan viidenneksellä viime vuonna – kustannuspaineet söivät kannattavuutta

  • 19.11.2021, Talouselämä

    Kuluttajaneuvonta on saanut satoja yhteydenottoja talopaketeista [DENin kommentit asiaan]

  • 22.10.2021, Talouselämä

    Pitäisikö talopakettien sopimusehdot panna uusiksi? "Ei ole kenenkään etu lähteä näistä tappelemaan", sanoo talovalmistajan toimitusjohtaja

  • 9.10.2021, Helsingin Sanomat

    Omakoti­rakentajien budjetit paukkuvat [puun hinnannousu ja rakentamisbuumi]

  • 6.10.2021, TM Rakennusmaailma

    [Finnlamelli-kodin rakennuttaminen] Helpompaa kuin kuviteltiin - ja mukavaa!

  • 5.10.2021, Iltalehti

    Krista Pärmäkosken unelmien talo [Finnlamelli] on pian valmis – ulkona upea poreallas

  • 29.9.2021, Rakennuslehti

    Finnlamellin vienti kasvaa rajusti ja hyvin kannattavasti – myynti vetää myös kotimaassa

  • 30.8.2021, Rakennuslehti

    ”20 000-30 000 euroa lisähintaa normaaliperheen kauppaan” – Puun hinnannousu näkyy talotehtaissa

  • 30.7.2021, Talouselämä

    Pääomasijoittajien takuujohtaja Jussi Niemelä pohtii nyt, kuinka suomalaiset haluavat asua – Trimmaako hän seuraavaksi Den Groupin myyntikuntoon?

  • 20.7.2021, STT Info

    Designtalo Idyll valittiin RKL:n mallitaloksi Lohjalla

  • 6.7.2021, Talouselämä

    Talopakettien hinnat ovat nousseet poikkeuksellisella tavalla – Näin talotehtaat kertovat korotuksista

  • 30.6.2021, Iltalehti

    Krista Pärmäkoskelle nousee hulppea hirsitalo maalaisidylliin

  • 30.6.2021, Pirkka

    Asuntomessuille menossa? - 6 syytä katsastaa Ainoakodin messutalo

  • 23.6.2021 Rakennuslehti

    Pientalorakentaminen kääntyi vihdoin nousuun – ”Meillä on omakotitalovaje, joka on suurentunut viime vuosina”

  • 12.5.2021, Yle

    Sahatavaran hinta nousee mutta kysyntä vain kasvaa

  • 2.5.2021, Yle

    "Siellä on museoautoa, tuning-autoa, kaikenlaista löytyy", kertoo vuokrafirman päällikkö – pienten vuokrahallien kysyntä kovassa kasvussa

  • 23.4.2021, Rakennuslehti

    Kotikadun entinen toimitusjohtaja siirtyy pientaloteollisuuteen

  • 8.4.2021, Teknikka & Talous

    Pientalobisnes uskoo taas tulevaan - Ainoakoti lanseeraa muuttovalmiin hirsitalomalliston

  • 29.3.2021, TM Rakennusmaailma

    DEN-konserni kasvatti talomyyntiä: "Omakotimarkkinoilla on imua"

  • 29.3.2021, Kauppalehti

    DEN Group paransi rajusti numeroitaan, eikä sen näkymissä ole mitään vikaa

  • 3.3.2021 Iltasanomat

    Krista Pärmäkoski aloittaa uskaliaan projektin [oman Finnlamelli-talon rakennuttamisen]

  • 31.1.2021, Karjalainen

    Joensuuhun nousi maailman ensimmäinen hiilineutraali omakotitalo, hiilikompensaatio yleistymässä rakentamisessa

  • 13.1.2021, Kauppalehti

    Hirsikotien kysyntä kasvaa voimakkaasti,  markkinaosuus vahvistunut selvästi

  • 13.1.2021, Kauppalehti

    Pula tonteista rassaa pahoin omakotitalojen rakentamista, mutta unelmat omasta talosta elävät

  • 25.3.2020, Nivala-lehti

    Hiilineutraalia asumista omakotitalossa – Desingtalojen tehtaalla kehitellään taukoamatta uudenlaisia ratkaisuita omakotitaloihin

  • 3.3.2020, Pirkka

    K-Rauta tutki, mitä suomalaiset toivovat nyt asumiseltaan - Ainoakodin Fiksu-mallisto vastaa tarpeisiin

  • 10.2.2020, Talouselämä

    Suomen ensimmäiset hiilineutraalit omakotitalot rakennetaan Uudellemaalle ja Pirkanmaalle

  • 7.5.2019, Kalajokilaakso

    DEN Group jatkoi kasvuaan ja käynnisti ohjelman kannattavuuden parantamiseksi

  • 10.10.2018, Kaleva
    Li­min­gan­tul­liin avataan Oulun ensimmäinen vaa­te­lai­naa­mo, josta voi lainata vaatteita ja asusteita kuu­kausi­mak­sua vastaan

  • 7.8.2018, Yle

    Koirien päiväkoti löysi toimitilat varastotallista, naapurissa on sirkkakasvattamo, pesula ja prätkäkerho - varasto-osakkeissa pyörii bisnes ja harrastukset

  • 6.4.2018, Kauppalehti

    Tämä rakentaja tuplasi sekä liikevaihdon että työntekijämäärän

  • 21.3.2018, Kauppalehti

    Omakotitalojen rakentaminen alkaa elpyä - palautuminen on hidasta

  • 15.2.2018, Talouselämä

    Omakotitalovalmistaja sai uuden nimen - investoi reilun miljoonan hirsitalotehtaaseen

  • 15.2.2018, Pohjalainen

    Hirsitaloilla on nyt kysyntää - Finnlamellilta jätti-investointi Alajärven tehtaaseen

  • 15.2.2018, Rakennuslehti

    Finnlamelli tekee miljoonaluokan investoinnin Alajärven tehtaaseen

  • 15.2.2018, Tekniikka & Talous

    Finnlamelli investoi 1,2 miljoonaa euroa Alajärven hirsitalotehtaaseen - uusi tuotantolinja käyttöön vuonna 2019

  • Tule seuraamme sosiaalisessa mediassa!

    Olemme aktiivisia näissä kanavissa:

    DEN
    Designtalo
    Finnlamelli
    Talliosake