Jaakko Leinonen, investointi- ja hankejohtaja, Talliosake

”Vastuu on kasvanut vuosien varrella”
Aloitin Talliosakkeella tammikuussa 2018, silloisen strategiajohtajan Heikki Lahtisen houkuteltua minua työkaveriksi.
Työtehtäväni ovat muokkautuneet: vastuu on kasvanut vuosien varrella ja olen saamastani luottamuksesta kiitollinen. Aloitin tonttisijoituspäällikön roolissa ja nyt vastaan koko Suomen Talliosake-tonttien hankinnasta.
Työpäivät vaihtelevat suuresti keskenään. Välillä ollaan jo aamulla seitsemän jälkeen matkalla maastoon katsomaan tonttia, toisinaan istutaan tuntitolkulla tietokeen ääressä tekemässä tonttitarjouksia, laskelmia, tonttien esisopimuksia tai kauppakirjoja. Tonttimarkkinoiden erilaiset mahdollisuudet on löydettävä pala palalta ja tässä työssä tarvitaan pitkäjänteisyyttä neuvotella tonteista kuukausia tai jopa vuosia, mutta samalla on oltava nopea etenemään, kun paikka tulee.
Oikeiden tonttien löytäminen Talliosakkeiden rakentamista varten on ratkaisevan tärkeää. Sijainti, sijainti ja sijainti on kaikessa kiinteistöalan toiminnassa liiketoiminnan perusta. Tontista lähtee Talliosakkeen liiketoiminta ja siksi koen tekeväni merkityksellistä työtä. Tonttimarkkinoilla mottoni on: Onni suosii aktiivista.
Talliosakkeen tiimimme on timantti, jota hiotaan kulma kulmalta paremmaksi.
Ihmisenä olen avoin ekstrovertti ja valmis kehittymään jatkuvasti. Olen opiskellut tekniikan lisensiaatiksi ja kauppatieteiden maisteriksi. Lisäksi olen suorittanut Keskuskauppakamarin AKA- (auktorisoitu kiinteistöarvioitsija) ja LKV- (laillistettu kiinteistövälittäjä) tutkinnot.
Ennen DENiä olin Asset Managerina Logicorilla, jossa vastasin noin 180 000 neliön suuruisesta logistiikka- ja teollisuuskiinteistösalkusta.
Harrastan kuntapolitiikkaa, sählyä, jääkiekkoja ja äijäjumppaa. Lisäksi tykkään moottoriurheilusta ja ajelen siihen liittyen huvikseni F-ryhmäläisellä BMW:llä asfalttiradalla, jäällä ja rallipoluilla.