
Pientalorakentamisen markkinajohtaja DEN Finland paransi liiketulostaan merkittävästi vuonna 2024
Vuonna 2024 yleisen taloustilanteen epävarmuus jatkui edelleen. Markkinan haasteista huolimatta DEN Finland Oy onnistui vahvistamaan asemaansa markkinajohtajana ja kasvattamaan liiketulostaan 4,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,9 miljoonasta eurosta. Myös asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys paranivat merkittävästi.
”Olemme äärimmäisen kiitollisia asiakkaillemme luottamuksesta. Olemme onnistuneet pitämään huolta kannattavuudestamme ja parantamaan selvästi liiketulostamme. Samaan aikaan asiakastyytyväisyys nousi ennätyslukemiin ja myös henkilöstötyytyväisyys parantui edelleen”, DENin toimitusjohtaja Otto Tarkiainen kertoo.
Vuonna 2024 DEN Finland Oy toteutti 532 kotia, joista valtaosan muuttovalmiina, ja uusmyynnissä saavutettiin olosuhteisiin nähden hyvä tulos: 714 kotia.
”Kasvu ja kehitys on jatkunut vuonna 2025. Liikevaihtomme kasvoi tammi-maaliskuussa 23 prosenttia ja käyttökate 72 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan”, Tarkiainen jatkaa.
Kannattavuus parani ja liikevaihto kääntyi kasvuun toisella vuosipuoliskolla
Rakentamisen markkinan laskun myötä myös DEN Finland Oy:n liikevaihto laski vuonna 2024 edellisestä vuodesta ja oli 86 M€ (101 M€ vuonna 2023). Liikevaihto kääntyi kasvuun toisella vuosipuoliskolla. Yhtiö onnistui parantamaan kannattavuuttaan ja saavutti 5,5 M€:n raportoidun käyttökatteen (4,4 M€ vuonna 2023), joka oli 6,4 % liikevaihdosta (4,4 % vuonna 2023). Oikaistu käyttökate oli 7,8 M€, joka oli 9,0 % liikevaihdosta (6,0 M€, 6,0 %).
Liiketulos oli 4,3 M€ (2,9 M€ vuonna 2023), oikaisujen jälkeen 6,6 M€ (4,4 M€ vuonna 2023). Oikaisuerät muodostuvat pääosin kertaluonteisista konsernirakenteen muutoksesta syntyneistä kustannuksista. Tilinpäätös on tehty FAS-käytännön mukaisesti.
2024 | 2023 | |
Liikevaihto | 86,0 M€ | 101,0 M€ |
Käyttökate | 5,5 M€ (6,4 % liikevaihdosta) | 4,4 M€ (4,4 % liikevaihdosta) |
Oikaistu käyttökate | 7,8 M€ (9,0 % liikevaihdosta) | 6,0 M€ (6,6 % liikevaihdosta) |
Liiketulos | 4,3 M€ | 2,9 M€ |
Oikaistu liiketulos | 6,6 M€ | 4,4 M€ |
Asiakkaiden luottamus säilyi – selkeä markkinajohtaja
DEN on onnistunut vahvistamaan asemaansa markkinajohtajana pientalomarkkinoilla. Rakennustutkimus RTS:n omakotirakentajatutkimuksen 2024 mukaan DEN Finland on Suomen suurin pientalorakentaja talobrändeillään Designtalo, Finnlamelli ja Keskon kanssa yhteinen Ainoakoti.
Muuttovalmiissa talopaketeissa DENin tuotemerkeillä oli 26 % markkinaosuus.
Tavoitteena alan onnellisin henkilöstö ja nolla tapaturmaa
Henkilöstötyytyväisyys vuonna 2024 oli erinomaisella tasolla. Marraskuussa toteutetussa henkilöstökyselyssä eNPS oli 42 ja esihenkilöiden saama NPS oli 70.
Työturvallisuuden eteen on tehty pitkäjänteistä työtä. DEN on jo vuosia panostanut erityisesti ennaltaehkäisemään riskejä ja vaaroja. Turvallisuuskävelyitä tehtailla ja auditointeja työmailla toteutetaan säännöllisesti. Lisäksi kerätään turvallisuushavaintoja, joita jokainen DENin työmailla, tehtailla ja työpaikoilla toimiva voi tehdä. Turvallisuuskävelyiden, auditointien ja turvallisuushavaintojen avulla DEN toteuttaa korjaavia toimenpiteitä, joilla tapaturmia ehkäistään jo ennalta.
Asiakastyytyväisyys ennätyksellisen korkealla
Satsaukset malliston kehitykseen, rakentamisen laatuun ja asiakaskokemukseen näkyvät parantuneena asiakastyytyväisyytenä. Erityisesti luotettavuus ja rakentamisen huolettomuus saavat asiakkailta kiitosta. DENin NPS nousi vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä ennätyslukemiin ja oli yli 70. Koko vuodelta NPS-luku oli lähes 64.
Yhteistyökumppanit pitävät DENiä yhtenä alan parhaista kumppaneista
DEN Finlandin kumppanikyselyyn vastanneista yhteistyökumppaneista 78 prosenttia pitää DENiä parhaana tai yhtenä parhaista kumppaneista. Kumppanityytyväisyyttä mittaava NPS-suositteluindeksi oli 68 vuonna 2024. Kumppanit toimittavat DEN Finlandille materiaaleja, työsuoritteita tai molempia.
DEN Finland Oy:n Toimintakertomus ja tilinpäätös 2024
Lisätiedot
Maria Mroue, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, DEN Finland, maria.mroue [at] den.fi | +358 50 393 4974