Vuosi takana asuntomessukodissa – näin Designtalo Auroran Ruusun asukkaat ovat viihtyneet

Designtalo Auroran Ruusu

Tuomo Ruusunen perheineen rakensi kodin Naantalin asuntomessualueelle vuonna 2022. Perhe on asunut uudessa kodissaan nyt reilun vuoden ja viihtyy erinomaisesti.

“Vaikka asuntomessuprojekti oli iso ja jossain määrin stressaavakin, se on myös syy, miksi viihdymme täällä niin hyvin. Meillä on tiivis yhteisö muiden messuille rakentaneiden perheiden kesken. Lainaamme työkaluja, pelaamme golfia yhdessä ja viime vuonna vietimme jouluakin yhden naapuriperheen kanssa”, Tuomo Ruusunen kertoo.

Perhettä viehättivät alunperin Naantalin luonnonläheinen asuntomessualue ja sen korkeimmalla kohdalla sijaitseva metsäinen kalliotontti – ja viehättävät edelleen.

Messukoti täyttää odotukset ja tarpeet

Myös messuille rakennettu koti on osoittautunut juuri sellaiseksi kuin perhe sen suunnittelikin. Ruusunen työskentelee Designtalon myyjänä ja piirsi talon oman perheen tarpeita vastaavaksi Designtalon Nordic Classic -malliston pohjalta. Yksitasoisessa, 120-neliöisessä kodissa on oleskelutilojen lisäksi kaksi makuuhuonetta, yhdistetty vieras- ja työhuone sekä kodinhoitohuone saunaosastoineen, joista on käynti koko talon levyiselle terassille.

“Lähtökohtana suunnittelussa oli, että halusimme saada mahdollisimman pieneen tilaan kaikki mitä tarvitaan ja siinä onnistuimme”, Ruusunen kertoo. Kompaktista koosta johtuen talossa on edulliset käyttökustannukset, kun hukkaneliöitä ei tarvitse lämmittää.

Arjen ratkaisuista Ruusunen on erityisen tyytyväinen saunan tavanomaisesta poikkeavaan layoutiin sekä makuuhuoneen yhteydessä sijaitsevan walk in -vaatehuoneen kalusteen syvyyteen.

“Pohdin suunnitteluvaiheessa kovasti, riittääkö vaatekaapin syvyys, mutta kyllä se riittää aivan vallan mainiosti. Viikattu paita vie syvyyssuunnassa vain 35 senttiä, joten 60-senttisessä kalusteessa syntyisi valtavasti hukkatilaa.”

Myös erillinen arkieteinen on ollut toimiva ratkaisu.

“Kyllä me kuljemme siitä ovesta mistä alunperin suunnittelimmekin kulkevamme, ja kaikki huoneet ovat suunnitellussa käytössä.”

Ruusunen kertoo, että sisustuksessa on tietysti tapahtunut muutoksia, sillä nyt talo on perheen koti eikä messukohde. Oleskelutilojen kalustus on muuttunut eniten, ja esimerkiksi sohva ja televisio on sijoitettu eri tavalla kuin messujen aikaan. Myös ruokapöytä on vaihtunut eri muotoiseksi.

Perheen 4-vuotiaan Pihla-tyttären huone on kalustettu kuten asuntomessuilla, mutta muuten siellä näkyy, että huonetta asuu juuri Pihla, eikä vain joku lapsi. Myös Pihla on tyytyväinen perheen kotiin ja kertoo, ettei muuttaisi mitään eikä varsinkaan muuttaisi pois.

Suunnitteilla käyttöullakko

Ruusunen kertoo olevansa perheen kodissa tyytyväinen kaikkeen, mutta yhden asian hän muuttaisi.

“Rakennusvaiheessa pihistelin käyttöullakosta, vaikka silloin se olisi ollut helppo rakentaa. Varastotilaa tarvitaan lisää, ja kun sitä ei saada mahtumaan muualle tontille, minulla on nyt jossain vaiheessa edessä käyttöullakon lisääminen. Onneksi sen saa rakennettua jälkikäteenkin.”

Tuomo Ruususen vinkit omakotitalon rakentajalle

Ruusunen työskentelee omakotitalojen rakentamisen parissa päivittäin, joten hän osaa antaa hyviä vinkkejä rakennusprojektia suunnitteleville:

“Se millaiselle tontille talo rakennetaan, vaikuttaa todella paljon siihen, millaisen talon siihen voi rakentaa. Unelmataloa ei siis kannata suunnitella ihan valmiiksi asti, ennen kuin on tontti valmiina. Lisäksi budjetti kannattaa miettiä kuntoon ennen kuin alkaa suunnitella taloa, mutta unelmien talon saa kyllä rakennettua monenlaisilla budjeteilla. Ammattitaitoinen talomyyjä osaa auttaa kaikessa rakentamiseen liittyvässä”, vinkkaa talomyyjä Ruusunen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Tuomo Ruusunen, talomyyjä, Designtalo: 050 505 1520 | tuomo.ruusunen@den.fi

Maria Mroue, viestintä-, markkinointi- ja vastuullisuusjohtaja, DEN Finland: 050 393 4974 | maria.mroue@den.fi