DEN keskittää rakennuskonevuokrauksen Cramo Finlandille

Pientalojen ja monitoimitilojen valmistaja DEN Finland ja rakennuskonevuokraaja Cramo Finland ovat sopineet yhteistyöstä, jossa DEN keskittää rakennuskonevuokrauksensa Cramolle. Sopimus koskee rakennuskoneita ja ‑kalustoa sekä näihin liittyviä palveluita, joita DEN käyttää Ainoakodin, Designtalon, Finnlamellin, Talliosakkeen ja DEN Tekniikan työmailla valtakunnallisesti.

DEN on maamme suurin pientalovalmistaja ja johtava harraste-, varasto- ja toimitilojen toteuttaja, ja Cramo on yksi johtavista rakennuskonevuokraamoista.

”Konevuokraamopalveluiden keskittäminen tehostaa omaa toimintaamme ja tuo läpinäkyvyyttä kaluston käyttöön. Cramon tarjoamat ratkaisut tukevat näitä tavoitteitamme erinomaisella tavalla”, toteaa DENin hankinta- ja kehitysjohtaja Ilkka Iittiläinen. ”DEN haluaa tarjota asiakkailleen korkealaatuisia ja kustannustehokkaita asumiseen ja tiloihin liittyviä ratkaisuja. Kumppanuutemme Cramon kanssa on mahdollistamassa tätä.”

Hankintayhteistyö Cramon kanssa”Olemme iloisia alkaneesta yhteistyöstä. Cramo on ollut rakentajien kumppani jo yli 60 vuoden ajan. Meille DEN Finlandin asiakkuus on tärkeä, ja lähdemmekin tavoittelemaan pitkäaikaista yhteistyötä ja kumppanuutta. Kalustomme sekä asennus- ja suunnittelupalvelumme sopivat hyvin DENin tarpeisiin”, sanoo Cramon myyntijohtaja Mikko Tervakangas.

DEN tunnetaan laajasta omakotitalovalikoimasta, hirsirakennuksista sekä monitoimitiloista. Cramon tarjonnasta löytyvät puolestaan sopivat työkalut, laitteet ja koneet kaikkiin rakentamisen vaiheisiin.

DEN Finland -konsernissa työskentelee 450 ammattilaista. Yrityksen liikevaihto vuonna 2019 oli 178 miljoonaa euroa. Cramo Finlandin 50 toimipisteessä on 450 henkilöä kautta maan. Cramo Finlandin liikevaihto oli 95,2 miljoonaa euroa vuonna 2019 ja se on osa Boels-Cramo-konsernia, joka on alan johtavia toimijoita Euroopassa.

 

Lisätietoja:

Ilkka Iittiläinen, hankinta- ja kehitysjohtaja, DEN Finland Oy
Puh. 040 670 0093, ilkka.iittilainen@den.fi

Mikko Tervakangas, myyntijohtaja, Cramo Finland
Puh. 040 180 1291, mikko.tervakangas@cramo.com

 

DEN tuo yhteen erityisen joukon yrityksiä ja ihmisiä, joilla on yhteinen päämäärä: palvella kokonaisvaltaisesti asumiseen, työskentelyyn ja vapaa-aikaan liittyvissä yksilöllisissä unelmissa. Tuotemerkkejämme ovat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, hirsitalovalmistaja Finnlamelli, K-Raudan ja DENin yhteistyötuotemerkki Ainoakoti sekä harrastus-, toimi- ja varastotiloja valmistava Talliosake. Konserniin kuuluu myös talotekniikan suunnittelija ja toteuttaja DEN Tekniikka.

Konsernissa työskentelee lähes 500 deniläistä ja sen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 170 miljoonaa euroa. DENin pääomistajia ovat CapManin hallinnoimat rahastot ja muina osakkaina Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen henkilökuntaa.