DENin talot valmistuvat etuajassa Loviisan asuntomessualueella

DENin asuntomessukohteet Finnlamelli Kuningattarenhelmi ja Designtalo Villa Kungen ovat jo viimeistelyvaiheessa ja valmistuvat hyvissä ajoin ennen median ennakkoretkipäivää toukokuussa. Molempien talojen tulevat asukkaat ovat tyytyväisiä ja helpottuneita muuttovalmiista ratkaisusta.

”Emme voisi olla tyytyväisempiä siihen, että päädyimme muuttovalmiiseen talopakettiin. Voimme luottaa siihen, että kotimme rakennetaan ammattitaidolla ja aikataulussa eikä meidän tarvitse uuvuttaa itseämme rakennusprojektilla. Lisäksi budjettiyllätyksiä ei tule”, kuvailevat Finnlamelli Kuningattarenhelmen rakennuttajapari Jenna Aalto ja Dani Ryynänen.

Jenna ja Dani tietävät mistä puhuvat, sillä ennen Finnlamellin valintaa pari oli jo teettänyt suunnitelmat CLT-talosta. Sitten maailman myllerrys puuttui peliin, hinnat nousivat lähes yhdessä yössä, eikä talolle löytynyt enää toimittajaa budjetin asettamissa rajoissa.

Varasuunnitelma osoittautui paremmaksi kuin alkuperäinen

Onnekas sattuma toi Jennan ja Danin Finnlamellin osastolle Lahden Raksa-messuilla. Uusi suunnitelma muuttovalmiista hirsitalosta syntyi nopeasti ja täytti parin tärkeimmät toiveet. Suurista ikkunoista näkyy suoraan merelle, myös yläkerran makuuhuoneista. Korkea ja avara ruokailutila-olohuone on yhtenäistä tilaa työskentelysaarekkeella varustetun tyylikkään keittiön kanssa. Talo on suunniteltu juuri tälle tontille, joten se sulautuu täydellisesti saaristomaisemaan ja loivasti nousevan rinnetontin maastonmuotoihin.

”Olemme onnekkaita. Pääsemme muuttamaan unelmakotiimme, ja kaikki järjestyi lopulta paremmin kuin osasimme kuvitellakaan”, Jenna ja Dani toteavat. Heille on myös ollut iloinen yllätys, että muuttovalmis ei tarkoitakaan bulkkitaloa, vaan kodista saa täysin omannäköisen.

Muuttovalmis on helppo, vaivaton ja kustannustehokas ratkaisu

Designtalo Villa Kungenin rakennuttaja Ken Ryynänen on samoilla linjoilla muuttovalmiin ratkaisun helppoudesta.

”Olen ollut mukana toisenlaisissakin rakennusprojekteissa. Tässä projektissa oman elämän ei ole tarvinnut pyöriä täysin rakentamisen ympärillä, vaan voin luottaa siihen, että homma hoituu, vaikka en olekaan itse koko ajan paikalla”, Ken sanoo.

Veljekset Dani ja Ken Ryynänen ovat molemmat yrittäjiä – kiireisiä sellaisia. Heille molemmille on ollut helpotus, että työmaalla ei ole tarvinnut käydä muuta kuin seuraamassa edistymistä ja korkeintaan siivoamassa, tekemässä lumitöitä ja siirtämässä tavaroita työntekijöiden tieltä.

Omakotitalon rakentaminen omatoimisesti tulee lopulta usein kalliimmaksi kuin muuttovalmis paketti, sillä kaikki materiaalit, työvaiheet ja ammattilaiset pitää hankkia ja kilpailuttaa erikseen, ja yllätyksiä tulee rakentamisen kaikissa vaiheissa eteen.

DENillä rakentamisen prosessia on kehitetty aktiivisesti

DENin asuntomessukohteet valmistuvat arviolta pari viikkoa tavoiteaikataulua aiemmin.

“Aikataulun osalta olemme systemaattisesti kehittäneet rakentamisen prosessia viime vuodesta asti hyvin tuloksin, mikä näkyy asiakkaalle erityisesti aikatauluissa: niissä voidaan yllättää positiivisestikin”, kertoo DENin markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maria Mroue.

 

DENin asuntomessukohteet

Tarkemmat esittelyt DENin asuntomessukohteista löytyy täältä:

 

Median ennakkoretki Loviisan asuntomessuille 25.5.2023

Asuntomessut Loviisassa alkavat 7.7.2023. Median edustajat pääsevät tutustumaan messualueeseen ja kohteisiin ennakkoon 25.5.2023.

 

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja ilmoittautumiset median ennakkoretkipäivään

Arna Grym, viestinnän kumppani, DEN Finland

arna.grym [at] ext.den.fi | +358 40 511 2223