DENin tuotantoprosessi on vähähiilinen – hiilijalanjäljestä 96 % syntyy materiaaleista ja valmiiden rakennusten elinkaaresta

DEN on muuttovalmiiden omakotitalojen Suomen markkinajohtaja tuotemerkeillään Designtalo, Finnlamelli ja Ainoakoti. DENiin kuuluvat myös Talliosake ja Talli Ruotsissa. Vuonna 2021 koko DENin hiilijalanjäljestä 72 % syntyi materiaaleista ja raaka-aineista ja 24 % valmiiden rakennusten elinkaaren aikana. Vain hyvin pieni osa hiilijalanjäljestä syntyy itse tuotantoprosessista, jonka tehokkuuteen ja sujuvuuteen DEN on satsannut paljon. DENin vastuullisyystyön painopisteitä ovat ympäristön lisäksi turvallisuus, terveellisyys ja hyvä hallintotapa.

DENin hiilijalanjälki laskettiin yhdessä Gaian kanssa kansainvälisen Greenhouse Gas Protocol -standardin avulla. Hiilijalanjälkeen luetaan tällöin kattavasti toiminnan suorat ja epäsuorat päästöt sekä, kuten DENin tapauksessa, myös asiakkaille luovutettujen rakennusten elinkaaren aikaisia hiilipäästöjä.

”Luotettava hiilijalanjäljen laskenta auttaa tekemään vaikuttavaa vastuullisuustyötä. Oikean tiedon avulla voimme päättää toimenpiteistä ja etsiä parannuskohteita dataohjautuvasti. Viime vuoden lukujen perusteella olemme käynnistäneet useita toimenpiteitä materiaalien ja raaka-aineiden hiilijalanjäljen pienentämiseksi yhdessä toimittajiemme kanssa. Tuotantoprosessimme tehokkuudesta voimme olla jo nyt ylpeitä”, DENin vastuullisuustyöstä vastaava johtaja Maria Mroue kertoo.

Ympäristö, turvallisuus ja terveellisyys sekä hyvä hallintotapa vastuullisuustyön painopisteinä

Ympäristötyössä DEN tavoittelee hiilineutraaliutta. Jo tällä hetkellä minkä tahansa Designtalon mallin voi ostaa EKO2-talona, jonka ratkaisut ovat mietitty erityisen energiatehokkaiksi ja jonka hiilijalanjälki on hyvitetty. Designtalo on mukana tämän kesän Asuntomessuilla Naantalissa kohteella Auroran Ruusu (kohde 9).

”Meille on tärkeää materiaalien jäljitettävyys. Esimerkiksi käyttämämme hirret syntyvät suomalaisesta PEFC-sertifioidusta kuusesta. Hirsi on lisäksi poikkeuksellisen vähäpäästöinen rakennusmateriaali, joka varastoi hiiltä talon rakenteisiin sukupolvien ajaksi”, Mroue kertoo.

Ympäristön kannalta olennaista rakentamisessa on hukan minimointi. Yhdistämällä hyvä suunnittelu ja tehokas tuotanto pystytään moni määrämittainen materiaali, kuten puu ja eristeet, käyttämään kokonaan hyödyksi.

Työturvallisuus on rakennusalalla ensiarvoisen tärkeä asia. DEN seuraa turvallisuuden toteutumista reaaliaikaisesti, ja viime vuosina erityisesti ennaltaehkäisevien turvallisuushavaintojen keräämiseen on satsattu ja niiden määrää on saatu kasvatettua. Tällöin mahdolliset vaaratilanteet pystytään välttämään jo ennalta korjaavien toimenpiteiden avulla.

”Tehtaillamme järjestetään säännöllisesti turvallisuuskävelyitä, joiden avulla seuraamme työympäristön turvallisuutta aktiivisen havainnoinnin keinoin. Työturvallisuuteen kuuluu myös pitkällä aikavälillä syntyvien haittojen ehkäisy. Esimerkiksi pölyn haittoja minimoidaan tehtaillamme oikealla, pölyä sitovalla ilmankosteudella. Näin pölyn määrä hengitysilmassa on mahdollisimman vähäinen”, Mroue kertoo.

Myös asiakkaiden turvallisuus ja terveys on DENillä erityisen huomion kohteena. Materiaalien säilytys ja elementtien työstäminen tehdään DENin omilla tehtailla Nivalassa ja Alajärvellä säältä suojassa, hallituissa olosuhteissa. Muuttovalmiiden omakotitalojen pystytysvaihe vesikattoon asti on hyvin nopea, joten sään aiheuttamat kosteushaitat on minimoitu. Hirsitalojen sisäilman laatu on tutkitusti terveyden kannalta erinomainen ja DENin elementtitaloissa laadukkaat runko- ja eristemateriaalit varmistavat terveellisen sisäilman laadun.

”Hyvään hallintotapaan kuuluu meillä esimerkiksi henkilöstön eettiset ohjeet, jotka jokainen uusi DENiläinen kuittaa tullessaan töihin. Meillä on omat eettiset ohjeet myös toimittajakumppaneillemme”, Mroue kertoo.

Lisätiedot:
Markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maria Mroue, maria.mroue@den.fi, 050 393 4974

 

Me DENillä teemme vastuullista ja kestävää työtä asiakkaidemme elämän isoimpien hankintojen parissa.

DEN on suomalainen yritys, jonka juuret pientalorakentamisessa yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.

DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli, K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti, harraste-, varasto- ja toimitilojen Talliosake sekä talotekniikan suunnittelun ja asennusten huippuosaaja DEN Tekniikka. Talliosake ja Finnlamelli panostavat myös kansainvälisille markkinoille. Lue lisää: den.fi.