Designtalon, Finnlamellin ja Ainoakodin asiakkaat maksavat uutta kotiaan vasta valmistuneiden työvaiheiden mukaisesti

Omakotitalon rakentaja on maailman myllerryksen myötä joutunut uudenlaisten kysymysten eteen. Miten valita luotettava ja vakavarainen kumppani sekä varmistua siitä, ettei maksa tulevasta kodista ennakkoon suuria summia? Designtalot, Finnlamelli-hirsikodit ja Ainoakodit rakentaa DEN Finland, joka on huolehtinut kannattavuudestaan. Uutta kotia rakennuttava asiakas maksaa vasta tehdyistä työvaiheista.

”Uuden kodin rakentamista harkitsevan kannattaa perehtyä mahdollisen kumppanin luottotietoihin, taloudelliseen tilanteeseen ja verovelkaan. Lisäksi maksuaikataulun tulisi olla tehtyjen työvaiheiden mukainen”, DEN Finlandin toimitusjohtaja Otto Tarkiainen kertoo.

Maksuerät valmiusasteen mukaan

DENin asiakkaat maksavat uudesta kodistaan kuudessa maksuerässä, joista viimeinen maksetaan vasta luovutustarkastuksen jälkeen. Talon valmiusaste on koko hankkeen ajan sama tai korkeampi kuin talotoimituksesta maksettu osuus.

”Esimerkiksi kolmannen maksuerän jälkeen talossa on tehty jo vähintään lattiavalu alakerran osalta. Sitä ennen talosta on muun muassa tehty arkkitehti-, rakenne-, sekä lvi-suunnitelmat ja lupakuvat, talo on valmistettu tehtaalla, perustukset on tehty, talo on pystytetty ja kattoristikot sekä aluskate on asennettu. Kolmannen maksuerän jälkeen talon valmiusaste on 85 prosenttia, mutta asiakas on maksanut talosta vasta 70 prosenttia. Asiakas on siis aina turvallisella puolella”, Tarkiainen avaa.

DEN Finland on pian myynyt jo 500 taloa tänä vuonna

DEN Finland on Suomen suurin pientalovalmistaja tuotemerkeillä Designtalo, Finnlamelli ja Ainoakoti, joka on yhteistyömerkki Keskon kanssa. Tänä vuonna DEN on myynyt yli 480 taloa ja syyskuun aikana rikotaan 500 talon rajapyykki. Taloja toimitetaan tänä vuonna yli 530, joista valtaosa on muuttovalmiita toteutuksia.

”Olemme onnistuneet haastavassa markkinassa hyvin. Olemme sopeuttaneet toimintaamme kustannussäästöillä, toteuttaneet tuloksellisen rakentamisen kehityshankkeen ja vakuuttaneet asiakkaat ajankohtaisella mallistolla ja luotettavalla toteutuksella”, Tarkiainen summaa.

DEN Finland Oy:n liikevoitto ennen liikearvopoistoja oli 6,9 m€ vuonna 2022 ja 7,7 m€ vuonna 2021. Tulosennuste vuodelle 2023 on myös positiivinen.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Maria Mroue, markkinointi-, viestintä ja vastuullisuusjohtaja, DEN Finland

maria.mroue [at] den.fi | +358 50 393 4974

Me DENillä teemme vastuullista ja kestävää työtä asiakkaidemme elämän isoimpien hankintojen parissa

DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 226,2 miljoonaa euroa.

DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.