Kuuden vuosikymmenen kokemus pientaloarkkitehtuurista: DEN

Designtalolla ja Finnlamellilla on yhteensä 60 vuoden kokemus pientalojen suunnittelusta. Yhdistyminen samaan konserniin johti myös suunnitteluorganisaatioiden yhdistymiseen. Puurakenteisten Designtalojen ja Ainoakotien sekä hirsisten Finnlamelli-talojen suunnittelussa nyt päästy hyödyntämään kunkin parhaita oppeja.

DENin neljästäsadasta valmiista talomallista vastaa yli viisikymmentä suunnittelijaa, joista arkkitehtisuunnittelussa toimii kymmenkunta. Tiimi vastaa sekä perusmallistojen suunnittelusta että jokaisen asiakasprojektin vaatimista yksilöllisistä suunnitelmista. Tukenaan heillä on rakennus- ja rakennesuunnittelijoita sekä LVI- ja sähkösuunnittelijoita.

Iso suunnittelukapasiteetti merkitsee kokonaisvaltaista osaamista, jolla hoituu talojen suunnittelun lisäksi esimerkiksi äänieristyslaskenta ja mallinnukset eli erilaiset visualisoinnit.

Suunnitteluosastot sijaitsevat pääosin Oulussa, Alajärvellä ja Nivalassa. Kesäisin työtä tarjotaan valmistuville sekä rakennusarkkitehti- ja -insinööriopiskelijoille. Moni työllistyy sitä kautta vakituisestikin DENille opintojen päätyttyä. Tänäkin kesänä kolme vanhaa harjoittelijaa palaa, ja seitsemän uutta otetaan harjoittelemaan pientalojen suunnittelua.

Suunnittelun lähtökohtana arjen toimivuus + pientä luksusta

”DENillä suunnittelun lähtökohtana on käytännönläheisesti pinta-ala ja siihen haluttu tilajako”, kertoo suunnittelun vetäjä Juho Karhumaa. Miten asukkaat elävät ja millaisia tiloja tarvitsevat?

Suunnittelijoilla on käytössä paljon tietoa halutuimmista ja toimivimmista ominaisuuksista. Tietoa saadaan sekä omasta tuhansien toteutettujen talojen tietopankista että myynnistä, joka keskustelee asiakkaiden kanssa päivittäin. Tiedon avulla on pystytty myös suunnittelemaan entistä valmiimpia mallistoja, jotka varmistavat sen, että asiakas saa toimivimman mahdollisen pohjaratkaisun rakennusluvan sallimiin neliöihin, ilman että hänen täytyy itse hahmotella.

”Meillä suunnitellaan sisäpuoli ensin, jotta voimme varmistaa toimivat pohjaratkaisut. Sen jälkeen luomme talolle kauniin ulkokuoren. Jos suunnittelu lähtisi puhtaasti visuaalisista ratkaisuista ja arkkitehtuurista, vaarana olisi, että teknisten realiteettien takia täytyisi tehdä talon toiminnallisuutta heikentäviä ratkaisuja”, kuvaa Karhumaa.

”Tilojen toimivuus on tärkeää, mutta niin on myös tontin rajoitusten tunnistaminen ajoissa. Tontti ja maasto vaikuttavat osaltaan talon sijoitteluun ja ovien ja terassien paikkoihin. Moni taloistamme tulee jo varsin tiiviisti rakennettuihin kasvukeskuksiin, joissa tonttimaata on vähän ja se on kallista,” kertoo Karhumaa. ”Siksi erilaisia talomalleja ja pohjaratkaisuja on useita.”

DENillä on muista talotoimittajista poiketen aina ollut oma talotekniikkayksikkö, jossa LVI- ja sähköjärjestelmät on suunniteltu omiin talomalleihin optimaalisiksi. Talojen ja tekniikan suunnittelijoiden yhteistyö on luonut innovatiivisia ratkaisuja, jotka toimivat sekä tulevien asukkaiden että työmaatoteutuksen kannalta.

Ulkokuoressa monenlaisia valmiita vaihtoehtoja

Talojen ulkonäkö perustuu Designtalolla kolmeen mallistoon: perinteiseen Nordic Idylliin, minimaliseen Nordic Moderniin, ja ajattomaan Nordic Classiciin. Finnlamellilla on useita erityylisiä talomalleja, kuten kartanomainen Siimes, nykyaikainen Pouta, sekä cityhirsitalomallistot kuten Backas, Westend ja Jollas. DENin ja K-Raudan yhteistyömerkillä Ainoakodilla löytyy erilaisia malleja sekä urbaanimpaan että perinteisempään makuun.

DENin valmiiksi suunnitellut mallistot: Designtalo Ideal, Finnlamelli Rehti, Ainoa Fiksu

Jokaiselle on viimeisen vuoden sisällä luotu täysin uudenlaiseen, valmiiksi suunnitellun ajatteluun perustuvat mallistonsa: Designtalolla Ideal, Ainoakodilla Fiksu ja Finnlamellilla Rehti. Niissä pitäydytään valmiissa rakenneratkaisuissa, joihin voidaan valita mm. omien mieltymysten mukaiset väritykset ja pinnat sisälle ja ulos. Standardoidumpi lähestymistapa tekee näistä taloista muita kustannustehokkaampia – myös asiakkaalle.

Kiinnostaako, miten pientalojen suunnittelu ja trendit ovat muuttuneet tällä vuosituhannella? Lue siitä blogikirjoituksemme kesäkuulta 2021 »

Lisätiedot:

Juho Karhumaa, tekninen johtaja, Kotien suunnittelu, DEN
puh. 050 3838 567, juho.karhumaa@den.fi

 

DEN on suomalainen yritys, jonka juuret pientalorakentamisessa yltävät yli 30 vuoden taakse. Tuotemerkkejämme ovat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, hirsitalovalmistaja Finnlamelli, DENin ja K-Raudan yhteistyömerkki Ainoakoti sekä harrastus-, toimi- ja varastotiloja valmistava Talliosake. Konsernilla on myös oma talotekniikan suunnittelija ja toteuttaja DEN Tekniikka.

Konsernissa työskentelee lähes 500 deniläistä ja sen liikevaihto vuonna 2020 oli 174 miljoonaa euroa. DENin pääomistajia ovat CapManin hallinnoimat rahastot ja muina osakkaina Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen henkilökuntaa.