Musiikkia harrastavan perheen kotiunelma toteutuu kesän 2025 asuntomessuilla Oulussa
Heikkilän perheen arki täyttyy musiikista, sillä isä Olli Heikkilä toimii päätyönsä ohella kapellimestarina ja perheen kaikki kouluikäiset lapset käyvät musiikkiluokkaa. Kun Oulun asuntomessualueelta vapautui Finnlamellin tontti, joka mahdollisti erillisen musiikkisalin rakentamisen kodin yhteyteen, perhe halusi tarttua tilaisuuteen.
Heikkilän perheen edellinen omakotitalo sijaitsi maaseutumaisessa ympäristössä parinkymmenen kilometrin päässä Oulun keskustasta. Alueessa viehättivät rauhallisuus, kodin sijainti joen rannalla ja pieni lähikoulu perheen lapsille. Kun perhe kasvoi ja kolme lapsista siirtyi musiikkiluokalle Oulun keskustaan, alue ei enää vastannut perheen muuttuneisiin asumistarpeisiin.
Viime hetkillä asuntomessurakentajiksi
Heikkilät päätyivät asuntomessurakentajiksi sattuman kautta. Perhe kuuli asuntomessualueella yllättäen vapautuneesta tontista, jolle oli olemassa valmiit Finnlamellin suunnitelmat hirsitalosta piharakennuksineen. Asuntomessualueen sijainti Oulun keskustassa suistoalueen laidalla oli perheelle mieluinen, joten päätös messurakentajiksi ryhtymisestä syntyi.
“Hirsirakentaminen on kiinnostanut meitä jo aiemmin, joten Finnlamellin hirsitalo oli meille houkutteleva vaihtoehto”, Olli Heikkilä kertoo.
Piharakennus on omistettu musiikille
Musiikki on Heikkilän perheelle rakas harrastus – ja osittain myös työ. Perheen lääkäri-isä Olli toimii sivutoimisesti kapellimestarina ja lapset soittavat jousi-, kosketin- ja puhallinsoittimia.
Heikkilöiden muutostoiveiden perusteella messukodin yhteyteen suunniteltu piharakennus muuttui musiikkisaliksi, jossa voidaan tulevaisuudessa omien musiikkiharrastusten lisäksi pitää esimerkiksi soittotunteja, järjestää pienimuotoisia kamarimusiikkikonsertteja ja jopa striimata musiikkitapahtumia. Musiikkisaliin on oma sisäänkäynti tien puolelta, mikä mahdollistaa tilan julkisemman käytön ja jättää kodin muut tilat yksityisimmiksi. Heikkilöille on tärkeää, että uusi koti ei ainoastaan täytä heidän perheensä asumisen tarpeita, vaan se luo myös tilan yhteisöllisyydelle ja musiikista nauttimiselle.
Musiikin ympärille rakentuva koti sai asuntomessuja varten nimekseen Finnlamelli Villa Musica.
Avointa tilaa, valoa ja viimeistelty ilme
Finnlamelli Villa Musica on kaupunkiympäristöön sopiva, moderni kaksikerroksinen hirsitalo, jonka neljästä makuuhuoneesta kolme sijaitsee talon yläkerrassa ja yksi esteettömyys huomioiden alakerrassa. Yläkerrasta löytyy myös saunaosasto, johon perhe on halunnut panostaa.
”Tykkäämme saunoa usein, ja myös talon terassille suunniteltu poreamme on tärkeä, koska totuimme maaseudulla pulahtamaan joessa saunomisen yhteydessä”, Henriikka Heikkilä kertoo.
Myös kodin arkkitehtonisuus ja toteutuksen pienet yksityiskohdat ovat perheelle tärkeitä. Talon on suunnitellut Ollin veli, arkkitehti Antti Heikkilä yhteistyössä Finnlamellin oman arkkitehdin Emma Ukkolan kanssa. Olohuoneeseen haluttiin korkeaa tilaa, joka tuo muuten kompaktiin päärakennukseen avaruutta, ja valoa tulvii sisään sopiviin ilmansuuntiin suunnatuista suurista ikkunoista.
“Meille on tärkeää, että kokonaisuudesta tulee sellainen tunne, että se on suunniteltu ja toteutettu huolella”, Olli Heikkilä kertoo.
Asuntomessujen mediapäivä 3.10.2024 Oulussa
Median edustajilla on mahdollisuus osallistua infotilaisuuteen sekä tutustua Oulun Asuntomessujen tontteihin ja asukkaisiin 3.10.2024 klo 9–13. Tilaisuus on Oulun Asuntomessujen järjestämä ja kutsut median edustajille on lähetetty messuorganisaation toimesta. DEN Finlandilta paikalla on viestinnän edustajien lisäksi Finnlamelli Villa Musican rakennuttajat Henriikka ja Olli Heikkilä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Arna Grym, viestinnän kumppani, DEN Finland, arna.grym [at] ext.den.fi | +358 40 511 2223
Maria Mroue, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, DEN Finland, maria.mroue [at] den.fi | +358 50 393 4974
Me DENillä teemme vastuullista ja kestävää työtä asiakkaidemme elämän isoimpien hankintojen parissa
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Yhtiössä työskentelee lähes 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 101 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.