Omakotitalon rakennusprojekti mahtuu myös kiireisen huippu-urheilijan elämään

Krista Pärmäkosken uusi hirsikoti nousi Kuortaneelle samaan aikaan kun hän itse kävi hiihtämässä pronssia Pekingin olympialaisissa. Rakennusprojektin ei siis tarvitse vaikuttaa omaan arkeen yhtään enempää kuin itse haluaa. Kaikkein vaivattomin vaihtoehto on muuttovalmis omakotitalo.

Kun maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski kertoi alkavasta rakennusprojektista julkisesti, häntä peloteltiin ympäripyöreistä raksapäivistä ja jatkuvasta stressistä. Onnistuneen talopakettivalinnan ansiosta huoli osoittautui kuitenkin turhaksi.

– Muuttovalmis ratkaisu oli meille ainoa oikea vaihtoehto. Osaavien rakennusammattilaisten ansiosta pystyin keskittymään omaan ammattiini täysillä myös rakennusprojektin aikana. Hyvä ja luotettava tiimi mahdollisti, että valmiita ehdotuksia käytiin tehokkaasti läpi etäpalavereissa ja projekti rullasi eteenpäin suunnitelmien mukaan, Pärmäkoski kertoo.

Pärmäkosken valinta on Finnlamellin terveellinen ja ekologinen hirsitalo

Pärmäkoski puolisoineen asui aiemmin 70-luvun omakotitalossa, josta löytyi yllättäen niin paha kosteusvaurio, ettei siinä ollut enää terveellistä asua. Ammattiurheilija ei voinut riskeerata tärkeintä työkaluaan eli terveyttään, joten vanha talo päätettiin purkaa mahdollisimman pian ja rakentaa tilalle sisäilmaltaan terveellinen ja ekologinen hirsitalo.

– Tässä ammatissa puhdas sisäilma on äärettömän tärkeää, jotta pääsen palautumaan kunnolla. Itselleni on ollut alusta asti selvää, että haluan puutalon ja eritoten hirsitalon, koska niissä on hyvä hengittää. Finnlamelli tuntui heti luotettavalta kumppanilta tällaiseen isoon projektiin. Finnlamellilla on myös vahvaa näyttöä muuttovalmiin rakentamisesta, Krista kertoo valinnan taustoista.

Krista Pärmäkoski: ”Rakentamisen ammattilaiset rakentaa ja ammattiurheilija urheilee”

Pärmäkosken rakennusprojekti sujui alusta loppuun asti aikataulussa ja suunnitelman mukaan.

– Kodin suunnittelu meni hyvin ja joustavasti, ja kaikkia ennakkoon kirjaamiamme toiveita kuunneltiin ja ne täytettiin. Meillä ei itsellä ollut rakentamisesta tietoa, mutta Finnlamellin väki osasi nostaa esiin tärkeitä asioita ja ehdottaa ratkaisuja, joita ei itse olisi osattu edes miettiä.

Pärmäkoski on erityisen tyytyväinen muuttovalmiin hirsikodin valintaan, sillä se on vaivaton. Projektissa oli apuna myös sisustussuunnittelija, joka auttoi Pärmäkoskea pintavalinnoissa ja kalustamisessa. 

– Projekti eteni täysin tavoiteaikataulussa, jolloin muutto osattiin ajoittaa oikeaan kohtaan. Tieto projektin etenemisestä oli saatavilla koko ajan ja projektin hallintajärjestelmästä pääsi myös seuraamaan, mitkä vaiheet ovat seuraavana edessä. En olisi ehtinyt itse kiertää liikkeissä vertailemassa pintamateriaaleja, joten myös sisustuksen osalta tarvittiin mahdollisimman valmis ehdotus.

Projektin helppous pääsi jopa yllättämään Pärmäkosken.

– Yllätyin, kuinka nopeasti kaikki eteni. Piirustusten läpikäynnistä ei mennyt kauankaan, kun talon runko oli jo pystyssä.

Loppuelämän koti

Krista Pärmäkosken muuttovalmis hirsitalo valmistui 2021 marraskuussa. 173 huoneistoneliöön mahtuu riittävästi huoneita, joiden käyttötarpeita on mahdollista muuttaa elämäntilanteiden mukaan. Tällä hetkellä ison keittiö-olohuonetilan lisäksi talosta löytyy muun muassa kirjastohuone ja kuntohuone rullahiihtomattoineen. Märät treenivarusteet saa kuivumaan arkieteisen yhteydessä olevaan kuivaustilaan. Pihatupa saunoineen tarjoaa mahdollisuuden irtautua arjesta.

– Uusi koti on täysin meidän toiveitamme vastaava, Krista Pärmäkoski toteaa.

Krista Pärmäkoski on Finnlamellin brändilähettiläs, ja Finnlamelli tukee Pärmäkosken urheilu-uraa. Finnlamelli on osa DEN Finlandia.

Lue kotitarina Finnlamellin nettisivuilta.

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Maria Mroue, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, DEN Finland

maria.mroue [at] den.fi | +358 50 393 4974

 

Me DENillä teemme vastuullista ja kestävää työtä asiakkaidemme elämän isoimpien hankintojen parissa.

DEN on suomalainen yritys, jonka juuret pientalorakentamisessa yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.

DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli, K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti, harraste-, varasto- ja toimitilojen Talliosake sekä talotekniikan suunnittelun ja asennusten huippuosaaja DEN Tekniikka. Talliosake ja Finnlamelli panostavat myös kansainvälisille markkinoille. Lue lisää: den.fi.