Pohjolan Design-Talo kaksinkertaistaa tuotantotilat Nivalassa

Suomen johtava muuttovalmiiden talojen valmistaja Pohjolan Design-Talo Oy kaksinkertaistaa tuotanto-, varasto- ja toimistotilansa ja lisää henkilökuntaansa Nivalassa. Uudet tilat otetaan käyttöön asteittain ja lisääntynyttä tuotantokapasiteettia päästään hyödyntämään täysmääräisesti alkuvuodesta 2018.     

Pohjolan Design-Talo Oy:n ensimmäinen tehdas valmistui Nivalaan vuonna 2006. Sen jälkeen tehtaan toimisto- ja varastotiloja on laajennettu useaan kertaan. Viime marraskuusta lähtien tehdas on työskennellyt kahdessa vuorossa. Lisäksi kysyntään on vastattu hankkimalla osa tuotannosta alihankintana.

Yritys rakentaa naapuritontilta vapautuvaan uudehkoon tehtaaseen kolme uutta tuotelinjaa, lastausalueen ja tuotteiden varastointitiloja. Tämä nostaa tehtaan tuotantokapasiteetin noin 600:sta asunnosta 1000:een asuntoon vuodessa. Laajentumisen myötä Pohjolan Design-Talo Oy palkkaa noin 20 uutta työntekijää tuotantoon, suunnitteluun ja työnjohtoon, minkä jälkeen Nivalassa työskentelee lähes 70 henkilöä.

–Kasvanut kysyntä, valmistukseen tulevat uudet tuotteet ja projektirakentamisen tarpeet edellyttävät investointia omiin tehokkaisiin tuotelinjoihin. Tuotantomme noudattaa katkeamatonta kuivaketjua. Valmistus, raaka-aineet sekä valmiit tuotteet ovat säältä suojassa, joten tarvitsemme tuotantotilojen lisäksi paljon uusia varastointitiloja, toteaa tehtaanjohtaja Ville Vähäsöyrinki.

–Vuosi 2017 on monella tapaa merkkipaalu kehityksessämme. Yrityksen voimakkaasti kasvaessa on tärkeää, että toteutamme luotettavasti ja aikataulun mukaisesti kaikki kohteet, jotka entistä laajempi myyntitiimiemme verkko myy. Keskeisenä toimenpiteenä tämän varmistamiseksi kasvatamme merkittävässä määrin tuotantokapasiteettiamme Nivalassa, jossa meidän on ollut hyvä toimia tähänkin asti, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski.

–Pohjolan Design-Talo Oy:n ja Nivalan teollisuuskylä Oy:n yhteistyö on alusta asti toiminut hyvin ja Nivalan kaupunki arvostaa yrityksen sitoutumista alueelle ja iloitsee uusista syntyvistä työpaikoista, toteaa Nivalan teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Liinamaa.

Pohjolan Design-Talo Oy on johtava muuttovalmiiden omakotitalojen valmistaja. Design-Talon pääomistajia ovat pääomasijoittaja CapManin hallinnoimat rahastot. Merkittävinä osakkaina ovat myös valtion omistama pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen toimiva johto. Sen tuotemerkkejä ovat Design-Talo, yrityksen yhdessä Keskon kanssa omistama Ainoakoti, Finnlamelli sekä työ- ja vapaa-ajan tilaratkaisuja tarjoava Talliosake.

www.designtalo.fi