Pohjolan Design-Talo kiinteistösijoittajamarkkinoille uudella tuotteella

Pohjolan Design-Talo Oy tuo Suomen sijoittajamarkkinoille uudenlaisen Talliosake®-sijoitustuotteen. Tuote tarjoaa kiinteistösijoittajille helpon, luotettavan ja hyvät tuotto-odotukset sisältävän ratkaisun heidän ostaessa tiloja ja vuokratessa niitä eteenpäin. Talliosakkeen vuokraus- ja sijoittajaliiketoimintaa johtamaan on nimitetty DI, KTM Markus Alitalo, joka on toiminut aiemmin JOT Automation Oy:n liiketoimintajohtajana ja lukuisissa kansainvälisissä johtotehtävissä Microsoftilla sekä Nokialla.

–Talliosake® on uudenlainen sijoitustuote, jonka kehittämistyössä olemme saaneet runsaasti ehdotuksia sijoittajilta. Ydinajatuksena on tilojen helppo, turvallinen ja joustava ostaminen ja eteenpäin vuokraaminen. Tämän takaa Talliosakkeen kokonaisvaltainen palvelupaketti sekä tilojen ostajille että niiden käyttäjille. Sijoittaja ostaa kiinteistöyhtiön osakkeita Talliosakkeen vastatessa koko toiminnasta: rakentamisesta huoltoon, vuokralaisten hankkimiseen ja vuokrasuhteen hallinnointiin. Tavoitteenamme on myydä tulevaisuudessa kolmasosa Talliosakkeista sijoittajasektorille, sanoo yrityksen varatoimitusjohtaja Mikko Lahtinen.

–Markus Alitalolla on kansainvälistä tuotekehitys- ja liiketoimintajohtokokemusta Suomen lisäksi Japanista, Kiinasta ja USA:sta. Hän on vahvana ja tulevaisuuteen katsovana johtajana oivallinen valinta uuden ja vahvan kasvupotentiaalin omaavan toiminta-alueemme johtoon, Lahtinen toteaa.

Talliosakkeen vuokraus- ja sijoittajaliiketoiminnan johdossa syyskuussa aloittava Markus Alitalo uskoo sijoitustuotteen täyttävän aukon markkinoilla yhdistämällä uudella tavalla sijoittajat ja tilojen vuokraajat. Tarjolla on liike- ja työtiloja sekä yksityiskäyttöön tarkoitettuja tiloja.

–Uusi tuote vastaa yksityistalouksien ja yritysten lisääntyneeseen tilojen tarpeeseen. Talliosake®-sijoitustuotteen ainutlaatuinen konsepti tarjoaa asunto- ja kiinteistösijoittajille houkuttelevan sijoitusvaihtoehdon heidän suunnitellessaan tilojen ostamista ja tilojen eteenpäin vuokraamista. Muun muassa talouden dynaamisia toimialoja edustavat pien- ja mikroyritykset tarvitsevat kasvu- ja kehitysvaiheessaan tilaratkaisuiltaan joustavuutta, toteaa Markus Alitalo.

Pohjolan Design-Talo konserni on voimakkaassa kasvussa. Se arvioi tulevan tilikauden liikevaihdokseen noin 150 miljoonaa euroa (vuonna 2016 71 MEUR). Yritys osti maaliskuussa 2017 hirsitalovalmistaja Finnlamelli Oy:n liiketoiminnan. Kesäkuussa 2017 Pohjolan Design-Talo ja työ- ja vapaa-ajantilaratkaisuja tarjoava Talliosake yhdistyivät.

Pohjolan Design-Talo Oy on johtava muuttovalmiiden omakotitalojen ja toiminnallisten tilojen valmistaja. Design-Talon pääomistajia ovat pääomasijoittaja CapManin hallinnoimat rahastot. Merkittävinä osakkaina ovat myös valtion omistama pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus sekä yrityksen toimiva johto. Sen tuotemerkkejä ovat Design-Talo, yrityksen yhdessä Keskon kanssa omistama Ainoakoti, Finnlamelli sekä työ- ja vapaa-ajan tilaratkaisuja tarjoava Talliosake.

www.designtalo.fi