Talopaketteja ostetaan yhä valmiimpina – 10 vuodessa itse talonsa rakentavien määrä on hiipunut

Muuttovalmiiden talopakettien kysyntä on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, ja samalla omatoimisille rakentajille suunnattujen talopakettien menekki on laskenut. Kymmenen vuotta sitten Kesko ja DEN Finland vastasivat muuttovalmiiden talopakettien kasvaneeseen kysyntään ja lanseerasivat yhdessä Ainoakoti-talomalliston.

Tällä viikolla 10-vuotias Ainoakoti lanseeraa juhlavuoden kunniaksi uudet muuttovalmiit talomallit, jotka nekin on suunniteltu täysin asiakkaiden toiveiden pohjalta. Mallit sisältävät kaikki rakentajien suosikkiominaisuudet edullista hintaa myöten.

Avaimet käteen omannäköiseen kotiin

Muuttovalmis talopaketti on helppo ja kustannustehokas tapa saada oman perheen asumisen tarpeita vastaava uusi koti. Muunneltava talomalli mahdollistaa yksilölliset ratkaisut, jolloin kodista tulee täysin omannäköinen.

– Asiakkaat haluavat entistä useammin valita valmiista mallistosta muunneltavan mallin, johon voi tehdä haluttuja muutoksia omien tarpeiden, tontin tarpeiden ja kaavoituksen mukaan. Se on halvempaa kuin arkkitehtien luomusten teettäminen, mutta mahdollistaa kuitenkin yksilöllisen kodin, kertoo Ainoakodin tuotepäällikkö Juho Eronen DEN Finlandilta.

Muunneltavuus mahdollistaa yksilölliset ratkaisut

Yksilöllisyys on tämän päivän rakentajalle tärkeää. Talomallien räätälöinti on lisääntynyt, ja rakentajat haluavat valita itse omaan elämäntilanteeseen ja omalle tontille sopivat ratkaisut. Kodin halutaan myös ilmentävän omaa elämäntyyliä ja persoonaa.

– Kun aikanaan asiakkaat ostivat talokirjasta valmiin mallin, johon tehtiin korkeintaan pieniä viilauksia, nyt talokirjan malleja ei myydä sellaisenaan juurikaan, kertoo Ainoakodin myyntipäällikkö Aki Pelkonen DEN Finlandilta.

Ainoakodin juhlamalleissa yhdistyvät asiakkaiden suosikit ja edullinen hinta

Ainoakoti tuo 10-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi markkinoille neljä uutta talomallia. Ne on luotu juuri tähän aikaan, jossa rakentamisen kustannukset ovat nousseet.

– Juhlavuoden mallit ovat erittäin toimivia, ajankohtaisia ja laadukkaita, mutta samalla kuitenkin kustannus- ja energiatehokkaita. Mallien muunneltavuus on rajattua, mutta sillä saadaan kustannussäästöjä, joiden ansiosta talon hinta on edullisempi, kertoo Eronen.

Ainoakodin tuotepäällikkö Timo Lukkarila Keskolta kertoo uusien mallien vastaavan kaikilta osin nykyrakentajan vaatimuksia.

– Uusissa malleissa, kuten muissakin Ainoakodeissa, on kiinnostavia ratkaisuja ja jänniä yksityiskohtia. Malleista löytyy vakiona vakiona kaikki asiakkaiden eniten toivomat ominaisuudet saarekekeittiöistä ja walk-in-vaatekomeroista isoihin ikkunapintoihin. Tilankäyttö on tehostunut takavuosista eikä hukkaneliöitä ole, mikä sekin säästää sekä rakennus- että asumiskustannuksia.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Maria Mroue, markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, DEN Finland

maria.mroue [at] den.fi | +358 50 393 4974

 

Me DENillä teemme vastuullista ja kestävää työtä asiakkaidemme elämän isoimpien hankintojen parissa.

DEN on suomalainen yritys, jonka juuret pientalorakentamisessa yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.

DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.