Hannu-Matti Korkeakangas, HH Asennus Oy: ”Kokonaisuutena DENin toiminta on mielestäni ammattitaitoista ja jatkuvasti kehittyvää.”

”Olen aloittanut Designtalon kohteissa työskentelyn aliurakoitsijan työntekijänä vuonna 2004, ja yrittäjänä vuodesta 2008. Olen toiminut loppu-urakoitsijana ja elementtiasentajana, nykyisin elementtiasentajana pääasiassa Keski- ja Pohjois-Suomessa. Työkohteita on takana noin 270.

DENille on helppo tehdä töitä, toiminta on ammattitaitoista ja tekijät otetaan hyvin huomioon suunnitteluratkaisuissa. DENillä erityistä on työturvallisuuteen panostaminen muutenkin kuin puheissa. Heillä on hyvä telinejärjestelmä, joka mahdollistaa turvallisen elementtiasennuksen.”

Taneli Moilanen, Tmi: ”Olen tykännyt DENin kohteista kautta aikain. Työn nopea tempo, monet toistot ja kilpailuhenkiset työtoverit ovat hioneet turhat liikkeet pois.”

”Tein kirvesmiehenä toisen palkkalistoilla vuodesta 2011 Designtalon elementtiasennus- ja loppu-urakoita vuoden 2015 kevääseen asti, jolloin siirryin isommille työmaille. 2018 entinen työkaverini houkutteli toiminimen perustamiseen ja DENin urakoitsijaksi. Nyt on yli kaksi ja puoli vuotta vierähtänyt urakoitsijana, eikä voi sanoa katuvansa valintaa.

Työturvallisuuden suhteen DEN on selvästi edelläkävijä muihin pientalovalmistajiin verrattuna, eikä näytä sekään riittävän. – –

Lue lisää

Johan Alm, Alm & Hedman Oy Ab: ”DEN on hyvä ja vahva yritys, ja asiat toimii ylensä hyvin.”

Aloimme vuonna 2004 tehdä DENille maalaushommia. Se on toiminut tosi hyvin! Olemme  niin iloisia, kun meidän yhteystyö on kestänyt ja toiminnut näin pitkän aikaa. Ja toivon että se kestää vielä monta vuotta.

Teemme maalaustyö- ja loppu-urakkahommia Vaasan aluella. Kohteita on ollut yli sata. Eikä olla koskaan joutuneet odottamaan maksuja.