Yhteistyössä DENin kanssa

Olemme julkaisseet 8 viikon ajan uuden videon, jossa pitkään kanssamme yhteistyötä tehneet yritykset vastaavat kysymykseen: Millaista yhteistyö DENin kanssa käytännössä on?

Useat DENin yhteistyökumppanit ovat kumppaneita pitkän ajan takaa – yhteistyötä on tehty vuosia ja toimintaa on kehitetty yhdessä. Näin ollen myös konkreettista kokemusta yhteistyön tekemisestä on ehtinyt kertyä.

Seuraavat 3 asiaa nousivat selkeästi esille DENin kumppaneiden vastauksista:

1. Luottamus

DEN on luotettava toimija, jonka kanssa yhteistyö sujuu. Kun kumppaneiksi ryhdytään, siihen sitoudutaan ja suhteesta rakennetaan kestävä. Luottamusta vaalitaan puolin ja toisin.

2. Kasvu

DEN on kasvava yritys, joka kehittää toimintaansa kaiken aikaa. Uusia toimintamalleja ja palveluita ei vain luoda, vaan niitä työstetään jatkuvasti entistä paremmiksi. Edelläkävijänä oleminen on tärkeässä roolissa.

3. Tavoitteellisuus

Määrätietoinen tavoitteiden saavuttaminen on yksi DENin vahvuuksista. Tavoitteellisen toiminnan takana taas on vahva työhön sitoutuminen sekä luottamuksellisen suhteen rakentaminen niin yhteistyökumppaneihin kuin yrityksen asiakkaisiin ja työntekijöihinkin.

Kaikki syksyn aikana julkaistut yksittäiset videot löydät DENin YouTube-kanavalta. Äskettäin julkaistulla koostevideolla voit tutustua DENin yhteistyökumppaneihin sekä heidän vastauksiinsa tarkemmin. Katso video alta!